Kovat vasemmistoarvot

Presidentti Niinistö lupasi jo vaalikampanjassaan perustaa nuorten syrjäytymisen ehkäisemistä pohtivan työryhmän, minkä lupauksen Niinistö toteuttikin heti kautensa alkajaisiksi. Työryhmän työssä ovat olleet mukana mm. Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Pelastakaa Lapset ry ja Väestöliitto. Siitä huolimatta työryhmän ulostulot ovat aiheuttaneet lähinnä ivaa ja nälvintää poliittisen kentän vasemmalla ja vihreällä laidalla.

Osaltaan Niinistön työhön kohdistunut kritiikki on perustunut tahalliseen tai tahattomaan väärinymmärtämiseen ja vääristellyn sanoman tuohtuneeseen paheksuntaan. On annettu ymmärtää, että Niinistö olisi kehottanut nuoria ottamaan itseään niskasta kiinni, vaikka Niinistö nimenomaisesti on kehottanut syrjäytymisvaarassa olevien läheisiä muistamaan oman vastuunsa.

Keskeisin kritiikki on ollut se, että “ työryhmän esitykset heijastelevat oikeistolaista käsitystä yksilöiden omasta vastuusta ja sivuuttavat yhteiskunnalliset ratkaisut täysin”. Suomeksi sanottuna ongelmaksi nähdään siis se, että Niinistö ei esitä määrärahojen lisäämistä eikä verotuksen kiristämistä, kuten tietysti jokaisen poliitikon kuuluisi.

Niinistöön kohdistunut kritiikki paljastaa vasemmistolaisen ihmiskuvan raadollisuuden rujoimmillaan.

Ensinnäkin syrjäytyminen nähdään kollektiivisena ilmiönä sen sijaan, että nähtäisiin yksilölliset tarinat sen takana. Syrjäytyminen on hyvin laaja käsite, ja syrjäytymisvaarassa voi olla hyvin monenlaisista eri syistä. Useimmissa tapauksissa syrjäytymiseen liittyy perhe- ja lähisuhteisiin liittyviä ongelmia, jotka eivät ratkea parhaallakaan yhteiskunnallisella suunnittelulla, vaan joihin tarvitaan yksilölähtöistä välittämisen kulttuuria.

Toisekseen vasemmistolaisessa ajattelussa “yhteiskunta” ei näyttäydy yksilöiden muodostamana yhteisönä, vaan rahansiirtokoneena, jossa demokraattisen prosessin oikeutuksella päätetään, kenen taskusta rahaa otetaan ja kenelle se siirretään. Käsitys siitä, että vain poliittiset ratkaisut mahdollistavat yhteiskunnallisen hyvän, perustuu kyyniseen ihmiskuvaan, jossa yksilöt eivät kykene tai halua tehdä hyvää, ellei heitä siihen pakoteta. Ihmisten uskotaan keräävän varallisuutta vain omiin ahneisiin tarpeisiinsa, ellei valtiollinen Robin Hood verotuksen muodossa säännöllisesti ryöstä osaa heidän varallisuudestaan ja siirrä sitä toisaalle.

Moderni biologia ei tosin anna tukea vasemmistolaiselle ihmiskuvalle. Ihmiset eivät olekaan luonnostaan kyynisiä ja ahneita luokkasodan kävijöitä, vaan taipumus empatiaan, auttamiseen ja hyvän tekemiseen näkyisi olevan myötäsyntyistä kaikilla kädellisillä lajeilla. Hyväntekeväisyys on paljon vanhempi keksintö kuin ns. hyvinvointivaltio.

Sosialidemokraattinen yhteiskuntasuunnittelu on kylläkin johtanut siihen, että ihmisten luontainen auttamisenhalu on vähentynyt. Sosiaalivaltion jatkuva laajeneminen on johtanut siihen, etteivät ihmiset enää tunnista omaa vastuutaan lähimmäisen hädässä. Ongelmiin huudetaan avuksi yhteiskuntaa sen sijaan, että kantaisimme itse vastuumme moraalisia valintoja tekevinä yksilöinä. Ehkä tässä on selitys myös sille, miksi syrjäytymisestä on tullut keskeinen ongelma juuri korkean verotuksen ja laajan sosiaalivaltion maissa.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan analyysin mukaan Suomessa on yli 50 000 syrjäytynyttä nuorta. Se on pelottavan suuri määrä. Ei sysätä vastuutamme lähimmäisestä poliitikoille ja “yhteiskunnallisille ratkaisuille”, vaan autetaan ja tuetaan kukin osaltamme ihmisiä lähellämme ja vähän kauempanakin. Etenkin nuorten ihmisten kohdalla pienetkin teot voivat ratkaista koko tulevan elämän suunnan.