Juhlapuhe Helsingin Suomalaisen Klubin 150-vuotisjuhlassa 25.4.2026

Arvoisat klubiveljet!

Saadessani pyynnön rakkaan Klubimme 150-vuotisjuhlan juhlapuhujaksi olin hyvin otettu. Vastaavaa kutsua tuskin tulisi toista.

Klubin satavuotisjuhlien aikaan en ollut vielä syntynytkään. Ja jos minulla on aikanaan mahdollisuus osallistua Klubin 200-vuotisjuhlallisuuksiin, niin tuolloin olen jo 90-vuotias ja todennäköisimmin tuskin ainakaan tilaisuuden juhlapuhuja.

Tällainen kunniatehtävä olisi siis ainutkertainen. Siksi siihen oli tartuttava asian arvokkuuden vaatimalla vakavuudella.

Kun Helsingin Suomalainen Klubi nyt siis täyttää 150 vuotta, on syytä tarkastella sekä sen historiaa, nykyisyyttä että tulevaisuutta.

Itse olen elänyt lähes koko aikuisikäni tavalla tai toisella Klubimme yhteydessä. Nuorisopoliitikkona työhuoneeni oli klubitalomme kolmannessa kerroksessa jo toissavuosikymmenellä. Klubin tiloissa järjestetyissä tilaisuuksissa tuli käytyä tämän tästä.

Kun tulin Klubin jäseneksi vuonna 2013, tuolloinen klubimestarimme oli hämillään ja luuli minun jo pitkään olleen yksi klubiveljistä. Sen verran säännöllinen näky olin ollut Klubilla jo kauan tuota ennen. Väärä luulo jäsenyydestäni selitti myös sen, miksei minulta aiemminkaan ollut peritty aulassa narikkamaksua.

Mutta vaikka itselleni Helsingin Suomalaisen Klubin läheisyys, läsnäolo ja jäsenyyskin ovat olleet suhteellisen itsestään selviä asioita, on Klubi joutunut hiljattain käymään läpi erinäisiä kriisejä. On ollut sisäistä vastakkainasettelua ja teatraalisia eroja Klubin jäsenyydestä.

Uskon vakaasti, että kriisit olisivat olleet vältettävissä ja että niistä voidaan nyt myös tehokkaasti toipua. Myös huolet liittyen Klubin jäsenmäärän kehitykseen ovat nähdäkseni liioiteltuja.

On nimittäin niin, että maassamme tuskin on monta sellaista rekisteröityä yhdistystä, joka ei jossain määrin joutuisi pohtimaan kysymystä laskevasta jäsenkehityksestä. Tämä koskee niin puolueita, harrastejärjestöjä kuin kaikkia muitakin yhdistyksiä.

Kyse on ajan hengestä. Kynnys liittyä minkään yhdistyksen jäseneksi on noussut merkittävästi. Klubin syntyhetkillä ja myöhemminkin yhdistyksen perustaminen ja siihen liittyminen on ollut yksi suosituimpia tapoja tulla osalliseksi ja vaikuttaa.

Nykyaika on toisenlainen. Yhteiskunnallista vaikuttamista tehdään pikemminkin nopeatempoisten somevideoiden kautta. Osallisiksi tullaan nopeasti tykkäämällä ja jakamalla pikemminkin kuin pitkäaikaiseen jäsenyyteen sitoutumalla.

Tämä ei tarkoita sitä, että aika olisi ajanut yhdistysmuotoisen toiminnan ohi. Varsinkaan se ei tarkoita sitä, että aika olisi ajanut Helsingin Suomalaisen Klubin ohi.

Väitän nimittäin, että aikamme yhteiskunnallisessa todellisuudessa Klubillamme on kaikki edellytykset kokea jopa uudenlainen nousu ja renessanssi. Tästä on erinäisiä merkkejä jo nähtävissäkin.

Klubi on onnistunut säilyttämään omaleimaisuutensa muuttuvien muotivirtausten maailmassa. Se voi olla yllättävänkin vahva valttikortti. Helsingin Suomalainen Klubi voi perinteisyydessään tarjota jotain sellaista, mikä on aikamme yhteiskunnassa yhä harvinaisempaa mutta jolle silti voi olla paljon enemmän kysyntää kuin mitä vaihtuvista muotivirtauksista tai sosiaalisen median nopeatempoisista syötteistä olisi pääteltävissä.

Hyvät klubiveljet,

meidän ajallamme saattaa olla paljon enemmän yhteistä Klubimme perustamisajan maailman kanssa kuin äkkiseltään tulemme ajatelleeksi. Kun ”Luku- ja konversationiklubbi Helsingissä” perustettiin, elettiin suuren kansallisen heräämisen aikaa. ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla – olkaamme siis suomalaisia.”

Suomalaisuusaatteen luonne oli yhtäaikaisesti sekä säilyttävä että voimallisesti eteenpäin tähyävä. Yhtäältä oli kyettävä säilyttämään ja siirtämään tuleville sukupolville suomalaisuuden kulttuurinen ja kielellinen perintö, joka oli tullut haastetuksi moninaisten yhteiskunnallisten muutosten, ennen kaikkea venäläisvallan johdosta. Toisaalta oli nostettava suomalainen kulttuuri ja suomen kieli uudelle kukoistuksen tasolle toissijaisuuden varjosta ja rahvaanomaisuuden leimasta.

Oli osoitettava, että suomi on kulttuurin, hallinnon ja sivistyksen kieli siinä missä ruotsikin. Oli osoitettava, että kalevalainen perinteemme ei ollut jonninjoutavaa rahvaan rallattelua vaan Euroopan elävintä, korkeatasoisinta ja kiehtovinta kansanrunoutta. Oli nostettava suomalaisten savupirttien hiljainen viisaus osaksi eurooppalaisen sivistyksen ydintä. Klubi tarjosi alustan, joka yhdisti pääkaupungin suomenmielisen sivistyneistön.

Meidän ajallamme ja Klubin syntyhetkillä on sekä yhteneväisyytensä että eronsa. Ei, meidän ei enää tarvitse taistella saavuttaaksemme suomen kielelle tasavertaisen aseman ruotsin kielen kanssa. Nykyisin ei ole vähäisintäkään tarvetta vastakkainasettelulle kansalliskieltemme välillä. Valtiollinen itsenäisyyskin on jo saavutettu ja sen pysyvyys on kalliilla veriuhreilla lunastettu.

Mutta kyllä, Venäjä on samanlainen eksistentiaalinen kysymys kansamme olemassaololle ja vapaudelle kuin mitä se aina on ollut. Venäjä muuttaa naamioitaan mutta säilyy ytimeltään samana vuosisadasta ja poliittisista tunnuksista toisiin.

Ja kyllä, tänäkin päivänä suomalaisuus ja suomen kieli tarvitsevat puolustajansa. Niiden tänä päivänä kohtaamat uhat ovat toisenlaisia kuin 1800-luvulla, mutta eivät silti yhtään sen vähäisempiä. Taistelu suomalaisen Suomen puolesta on itse asiassa nykyisin vähintään yhtä ajankohtainen kuin mitä se oli Klubimme perustamisen aikoina.

Suurin mahdollinen virhe olisi ottaa Suomi, Suomen kansa ja suomen kieli itsestäänselvyyksinä. Ne kun eivät valitettavasti ole sitä. Ne tarvitsevat aktiivisen vaalimisensa, puolustamisensa ja puolustustaistelunsa aivan yhtä hyvin tänä päivänä kuin 150 vuotta sittenkin.

Suomalaisuus ei ole jotain kerran saavutettua ja sen myötä ikuisesti pysyvää. Sen sijaan suomalaisuus on etnisenä, kielellisenä ja kulttuurisena kansankokonaisuutena alati uhanalainen marginaali-ilmiö myrskyävässä ja usein meille epäsuotuisassa maailmassa.

Suomalaisuus vaatii aktiivista työtä, usein jääräpäistäkin puolustamista ja toisinaan myös kiivasta taistelua. Me olemme maailman mittakaavassa häviävän pieni vähemmistö. Meillä on vain yksi ainut Suomi, jonka säilyttäminen suomalaisena on aina vaatinut itsepintaista puolustustaistelua. Näin oli Klubia perustettaessa – niin on tänäkin päivänä.

Suomi ei ole yritys. Se ei liioin ole satunnainen maantieteellinen sijainti vailla historiaa ja kansaa. Suomi on suomalaisten kansallinen koti, suomalaisen kansan ainoa turvapaikka ja yhteisen historiamme yhteen hitsaama ainutkertainen kokonaisuus, joka on yhtä lujan taistelun arvoinen tänään kuin mitä se aina on ollut.

Hyvät veljet – ja sisaretkin,

suomalaisuusaatteen ohella Klubimme toinen kantava voima on ollut sivistysaate. Helsingin Suomalainen Klubi perustettiin kokoamaan yhteen nimenomaan suomenkielistä ja suomenmielistä sivistyneistöä. Kyse ei ollut varallisuudesta, säätyasemasta tai syntyperästä, vaan käytännössä osoitetusta kyvykkyydestä, ymmärryksestä ja lukeneisuudesta.

Suomalainen Klubi perustettiin jäsenistöltään valikoiduksi ja joukoksi – suomalaisuusaatteen sivistyksellisen taistelun eturintamaksi. Sellaisena se on säilynyt omiin päiviimme asti. Sen jäsenyys edellyttää suosittelijoita Klubin aiemman jäsenistön keskuudesta ja nykyisen jäsenistön hyväksyntää. Katkeamattomat linjat klubikummeja yhdistää nykyiset klubiveljet edeltäjiinsä kaukana historiassa.

Jos on suomalaiskansallisen sivistyksen vaaliminen ollut Helsingin Suomalaisen Klubin kantava voima, niin samalla on ”sivistys” yksi aikamme eniten väärin käytetyistä käsitteistä.

Vasemmistolainen lehtimies voivottelee aina ”sivistysporvareiden” puutetta silloin, jos poliittinen oikeisto ei ymmärrä kiltisti myötäjuosta vasemmiston määrittämän politiikan ja narratiivin tahtiin. Valitettavasti ”sivistysporvarin” käsite onkin aikamme poliittisessa kielenkäytössä muodostunut merkitsemään porvarillista poliittista ajopuuta, joka harmittomana hölmönä kulkee kulloistenkin vasemmistovirtausten ohjastamana minne ajan muoti milloinkin sattuu viemään.

Näin ei tarvitsisi olla. Sivistys nimittäin EI ole mikään tiettyjen mielipiteiden kokoelma. Sivistyneet ja laajasti lukeneet ihmiset voivat päätyä saman aineiston pohjalta hyvin erilaisiin johtopäätöksiin menettämättä silti sivistyksensä syvyydestä pisaraakaan.

Karkeasti ilmaistu ja uskalias mielipide voi perustua laajaan sivistykseen, huolelliseen puntarointiin ja perusteelliseen oppineisuuteen. Yhtä hyvin voi sievistelty, ajan muoti-ilmiöitä myötäilevä ja kauniisti ilmaistu kannanotto perustua pelkkään jäljittelyyn, miellyttämisenhaluun ja älylliseen laiskuuteen.

Helsingin Suomalaisen Klubin vahvuus on aina ollut se, että se on painottanut aitoa sivistystä, syvällistä oppineisuutta ja arvokkaan perinteen vaalimista ohi katoavaisten trendi-ilmiöiden. Se on korostanut veljeyttä toisinaan erimielistenkin mutta pohjimmiltaan saman suomalaisen sivistysaatteen puolesta toimivien Klubin jäsenten kesken. Se on tarjonnut areenan henkevälle ajatustenvaihdolle ja toisinaan myös kipakalle väittelylle huolellisesti yhteiskunnalliset näkemyksensä puntaroineiden herrasmiesten välillä.

Kun siis nyt käymme kohti Klubin tulevaisuutta, muistakaamme ennen kaikkea se, mitä tarkoitusta varten tämä Klubi aikanaan perustettiin. Mikään sen aatteessa ei ole vanhentunut, mikään ei ole käynyt tarpeettomaksi. Päinvastoin – suomalaisuusaate ja suomalaisen sivistyksen vaaliminen ovat tänä päivänä ehkä jopa ajankohtaisempia kuin koskaan aiemmin Helsingin Suomalaisen Klubin historiassa.

Kerätkäämme kaikki ne veljet, jotka ovat valmiita uurastamaan noiden aatteitten puolesta, mukaan Klubimme toimintaan rakentamaan sen kunniakasta historiaa tulevia vuosisatojamme kohti.