Karmaisevan vastuuton hallitusohjelma

IMG_0853.JPG

Toissavaalikauden lopulla käytiin julkista keskustelua siitä, millainen asiakirja hallitusohjelman oikeastaan kuuluisi olla. Keskustelun herättäjät olivat sillä kannalla, että hallitusohjelmista oli tullut ylipitkiä linjapapereita, jotka yksityiskohtaisuudessaan jäykistivät politiikkaa ja heikensivät hallitusten kykyä reagoida muuttuvaan toimintaympäristöön. Peräänkuulutettiin tarvetta yleisluontoiseen, ”strategiseen” hallitusohjelmaan, jonka kirjaukset saisivat tarkemman sisällön vasta myöhemmin sovittavissa toimenpideohjelmissa.

Olin tuolloin eri mieltä – ja olen edelleen. Eduskuntavaalien 2007 ja 2011 jälkeen laadittujen hallitusohjelmien (86 ja 90 sivua) ongelma ei ollut niiden laajuus, vaan se, että ensimmäisen kohdalla ei osattu ja jälkimmäisen kohdalla ei haluttu varautua tulevaan taloudelliseen kehitykseen. Kun hallitusohjelmat rakennettiin epärealistisille suhdanneodotuksille, niistä ei voitu lopulta pitää kiinni. Linjauksista alettiin lipsua jo nelivuotiskausien alkutaipaleilla, ja lopulta ohjelmat muuttuivat kuolleiksi kirjaimiksi, joita ei enää tosissaan edes yritetty noudattaa.

Eduskuntavaalien 2015 jälkeen laaditun hallitusohjelman vahvuus ei ollut sen ”strategisuudessa”, vaan siinä, että sen taloudelliset lähtökohdat nojasivat tosiasioihin. Sivumäärä tippui 74:ään, mutta jokunen lisälehtikin olisi tarvittu, jotta kaikilla osapuolilla olisi ollut yhteinen käsitys siitä, mitä esimerkiksi sotesta todella oli sovittu. Kun kirjaus jäi liian avoimeksi, sen tulkinnasta johtuneet erimielisyydet olivat kaataa hallituksen jo muutamaa kuukautta muodostamisensa jälkeen.

Antti Rinteen hallitusohjelmassa on peräti 193 sivua. Sen keskeinen ongelma ei ole sen enempää liiallinen yksityiskohtaisuus kuin ”strateginen” yleisluonteisuuskaan, vaan se, että se on rakennettu talouden parametrien osalta vielä paljon höttöisemmälle pohjalle kuin vuoden 2011 hallitusohjelma. Tästä johtuen uusi punavihreä hallitus tulee ajautumaan vielä isoihin vaikeuksiin.

Hallitus aikoo lisätä valtion vuotuisia pysyviä menoja peräti 1,2 miljardilla eurolla, joista pääosa suunnitellaan hankittavan verotuloja kasvattamalla. Tämän lisäksi on linjattu kolmen miljardin euron kertaluonteisista menoista, jotka aiotaan kattaa pääosin valtion omaisuutta myymällä. Tämän päälle varaudutaan vielä miljardin euron ”suhdannetilannemekanismin” rahoittamiseen. Melkoisen isoja rahoja, eikä sitä kerrota, mistä nämä rahat käytännössä otetaan.

Hallitusohjelma kertoo, että ”työllisyysasteen nousu on hallitusohjelmassa tulopohjan keskeisin yksittäinen elementti”. Kuitenkaan juuri mitään konkreettista työllisyysasteen nostamiseksi ei esitetä. Ohjelmassa linjataan, että ”normaalin kansainvälisen ja siitä heijastuvan kotimaisen talouskehityksen oloissa” työllisyysaste saavuttaisi 75 % tason. Toisaalta ohjelmassa myönnetään se tosiasia, että ”talouskehityksen ennakoidaan heikentyvän”. Talouslinjaukset pohjaavat siis ennusteiden vastaiseen haaveiluun.

Ohjelmaan on toki kirjattu, että ”hallitus sitoutuu tarkastelemaan hallitusohjelman toimenpiteitä uudelleen, mikäli niiden toteuttaminen vaarantaisi julkiselle taloudelle asetettujen tavoitteiden saavuttamisen”. Toisaalta hieman samankaltainen perälautakirjaus oli myös vuoden 2011 hallitusohjelmassa, mutta lopulta puolueiden oli todella vaikea toimia kirjauksen mukaisesti, kun kävi ilmeiseksi, ettei ohjelmaa laadittaessa toivottu ylioptimistinen talouskehitys toteutuisikaan.

Konkreettisimmat asiat hallitusohjelman tulopuolella ovat veronkiristykset. Ansiotuloverotusta ja yritysverotusta ei ilmeisesti suunnitella kiristettävän, mutta muut veronkiristykset osuvat lopulta aivan yhtä lailla työntekoon ja yrittämiseen. Kun esimerkiksi liikkumisen verotus kiristyy, niin kyllä se sekä yritysten että yksilöiden maksutaakkaa jälleen lisää ja siten maan kilpailukykyä heikentää.

Hallitusohjelman veroratkaisuja perustellaan veropohjan ”tiivistämisellä”. Harmaan talouden vastaisten toimien merkitystä korostetaan myös. Tosiasiassa veropohjan ”tiivistäminen” on kuitenkin omiaan nimenomaisesti ruokkimaan harmaata taloutta. Kotitalousvähennyksen supistamisella rehellisen työn teettämisen kannusteet heikkenevät ja pimeänä maksamisen houkuttavuus kasvaa.

Ylipäätäänkin läpi hallitusohjelman paistaa asenne, jossa yritykset ja työteliäät yksilöt nähdään ennen kaikkea julkisen vallan lypsylehminä. Yhtä voimakkaana on läsnä vahva usko julkisen vallan tarpeeseen tunkeutua kaikille mahdollisille elämänalueille. Elinkeinoelämämyönteiset kirjaukset ohjelmassa ovat lähinnä monenkirjavia julkisia tukia eri toimialoille, ei terveiden markkinoiden edellytysten parantamista.

Koko hallitusohjelmaa leimaa myös kyvyttömyys priorisoida asioita rajallisten resurssien maailmassa. Siihen on listattu valtava määrä vaaliohjelmista tuttuja tavoitteita, joiden toteuttamiseen lupaillaan rahoitusta varsin huolettomasti. Kaikella tällä synnytetään julkiselle taloudelle valtavia lisäkustannuspaineita. Se on erityisen vastuutonta tilanteessa, jossa väestön ikääntyminen koettelee julkisen talouden kestävyyttä lähivuosikymmeninä jo valmiiksi – ja jossa kaiken lisäksi pitäisi toteuttaa myös ilma- ja merivoimien kalliit, mutta kansallisen turvallisuuden kannalta välttämättömät kalustohankinnat.

Uuden hallituksen mielestä menonlisäykset ovat kuitenkin vain ”tulevaisuusinvestointeja”. Jopa tulonsiirrot määritellään hallitusohjelmassa sellaisiksi: ”Sosiaaliturva on tulevaisuusinvestointi, joka mahdollistaa yksilölle täysipainoisemman elämän sekä lisää vapautta ja osallisuutta”. Naurattaisi, jollei kyse olisi vakavasta asiasta. Edellinen hallitus keskittyi onnistuneesti työllisyyttä lisääviin toimenpiteisiin, uusi hallitus taas jakaa ”yksilön vapautta lisäävää” sosiaaliturvaa ”tulevaisuusinvestointina”.

Hallitusohjelma on vastuuttomuudessaan suorastaan karmaiseva. Ohjelman hyvä puoli on kuitenkin se, että se on rakennettu niin epärealistiselle pohjalle, ettei sitä tosiasiassa ole mahdollista toteuttaa. Kysymys on vain siitä, missä vaiheessa tämä tajutaan ja kuinka hallituspuolueet silloin reagoivat. Ennustan varsin turbulenttia vaalikautta.