Joulujuhla kirkossa ja Pölösen päätös

Perustuslain tulkinta ei ole eksakti luonnontiede. Sellainen ei liioin ole perustuslakivaliokunnan lausuntojen ja mietintöjen tulkinta. Kun perustuslakivaliokunta tekee linjanvetojaan, se rakentaa ratkaisunsa aiemman tulkintatraditionsa perustalle, mutta usein myös täsmentää, tarkentaa tai päivittää kantojaan. Tällöin toki myös huolellisesti perustellen.

Toisenlaisen käsityksen saattaisi saada, jos on lukenut vastuullisiksi itseään kutsuvien mediatalojen kommentointia apulaisoikeusasiamies Pasi Pölösen antamasta päätöksestä koskien kouvolalaiskoulun joulujuhlaa. Helsingin Sanomat tiesi kertoa, ketkä kansanedustajista olivat ymmärtäneet päätöksen oikein ja ketkä väärin; Iltalehden totuudessa säästeliäs, aktiivisesti kantaa ottava toimittaja taas arveli apulaisoikeusasiamiehen olevan ”oikeassa” ja siihen kohdistuneen kritiikin kertovan ”totuuden jälkeisestä ajasta”. Muitakin esimerkkejä riittäisi.

Perustuslakivaliokunta on ottanut kantaa koulujen juhlakäytäntöjen ja perustuslain turvaaman uskonnonvapauden suhteeseen ennen kaikkea mietinnössään PeVM 2/2014 vp. Kyseinen mietintö koski oikeuskanslerin kertomusta vuodelta 2012, mutta perustuslakivaliokunta halusi siinä ”kertomuskauteen sinänsä liittymättömänä” seikkana paaluttaa kantaansa myös mainittuun kysymykseen. Näin toimittiin juuri siksi, että aiheesta oli päässyt syntymään omituisia tulkintoja myös viranomaisratkaisuissa.

Mainitussa mietinnössään perustuslakivaliokunta toisti vuodelta 2002 olleen kantansa, jonka mukaan valiokunnan tarkoituksena ei ole ollut ”muuttaa käytäntöjä erilaisten koulun perinteeseen kuuluvien tilaisuuksien, kuten lukukauden päättäjäisten, osalta” ja että tällaiset juhlatraditiot ovat valiokunnan mukaan osa suomalaista kulttuuria. Valiokunta viittasi myös esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuun, jonka mukaan krusifiksin esilläolo koulussa ei ole uskonnonvapautta loukkaavaa indoktrinaatiota.

Mietinnössä perustuslakivaliokunta teki selvän pesäeron apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen linjaukseen, jonka mukaan ”perustellumpaa olisi se, että kouluissa ei lainkaan järjestettäisi opettajien tai muun koulun henkilökunnan taikka seurakunnan työntekijän johtamia tilaisuuksia, joissa on tietyn vakaumuksen mukaista sisältöä”. Vastoin Puumalaisen kantaa perustuslakivaliokunta linjasi mm. seuraavasti:

”Perustuslakivaliokunnan mielestä perustuslaista tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ei johdu vaatimusta poistaa koulun toiminnasta kaikkea uskontoon viittaavia elementtejä sisältävää ainesta. Pitkälle viety uskonnollista alkuperää olevien perinteiden välttäminen ei valiokunnan mielestä myöskään edistä uskonnollista suvaitsevaisuutta. (--) Edellä esitetyn valossa perustuslakivaliokunta ei näe tarvetta muuttaa kantaansa koulun perinteisten juhlien osalta. Tällaisia juhlia ei siten esimerkiksi niihin mahdollisesti sisältyvän yksittäisen virren laulamisen johdosta voida pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavina tilaisuuksina.

Perustuslakivaliokunta katsoo, että muitakin vastaavia sinänsä uskonnollista alkuperää olevia traditioita voi sisältyä koulun perinteisiin juhliin. Perustuslakivaliokunta ei liioin pidä uskonnon ja omantunnon vapauden kannalta ongelmallisina vuotuisia, esimerkiksi juhlapyhien viettoon liittyviä jumalanpalveluksia tai muita vastaavia uskonnon harjoittamiseksi katsottavia tilaisuuksia, joista tiedotetaan etukäteen ja joihin osallistuminen on kaikille vapaaehtoista.”

Antaessaan ratkaisuaan kouvolalaiskoulun asiassa apulaisoikeusasiamies Pölönen on ollut täysin tietoinen perustuslakivaliokunnan kannasta, mutta päätynyt tästä huolimatta johtopäätökseen, joka on vähintäänkin jännitteisessä suhteessa perustuslakivaliokunnan linjan kanssa. Pölönen perustelee ratkaisuaan sillä, että Kouvolassa koulun joulujuhla on tavattu järjestää nimenomaan joulukirkkona. Siihen ei ole ollut pakko osallistua, mutta Pölösen mukaan joulujuhla tulisi olla kaikille yhteinen ja osa opetusta, kun taas mahdollinen joulukirkko tulisi järjestää siitä erillään.

Onko Pölönen oikeassa vai väärässä? Onko hänen kantansa ristiriidassa perustuslakivaliokunnan linjauksen kanssa vai ei? Näihin kysymyksiin ei ole olemassa yksiselitteisen oikeaa vastausta, sillä kuten alussa todettua, sen enempää perustuslain kuin perustuslakivaliokunnan lausuntojenkaan tulkinta ei ole eksakti luonnontiede. Kysymys on aina tulkinnasta, vaikka Helsingin Sanomat kuinka yrittäisi tarjoilla lukijoilleen absoluuttisia totuuksia asioita ”oikein” tai ”väärin” ymmärtävistä poliitikoista.

On kuitenkin olemassa lukuisia perusteita, jotka asettavat Pölösen ratkaisun erikoiseen valoon suhteessa perustuslakivaliokunnan ilmaisemiin kantoihin. Perustuslakivaliokunta on nimenomaisesti linjannut, että sen tarkoituksena ei ole ollut ”muuttaa käytäntöjä erilaisten koulun perinteeseen kuuluvien tilaisuuksien, kuten lukukauden päättäjäisten, osalta” (PeVM 10/2002 vp). Pölösen ratkaisussa taas ollaan selvästi puuttumassa koulun joulujuhlaperinteen jatkuvuuteen.

Pölösen ratkaisu on erikoinen myös sikäli, että koululla on ollut lukuisia painavia perusteita käytännölleen. Tilaisuus on järjestetty kirkossa siksikin, että koululla ei ole ollut käytössään tilaisuuteen muuta soveltuvaa, riittävään isoa juhlatilaa. Toisekseen liki kaikki koulun 400 oppilasta on tähän tilaisuuteen myös osallistunut, kun taas korvaavaan ohjelmaan oli vuonna 2017 ilmoittautunut vain kolme oppilasta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään katsonut, että kansallisella lainsäätäjällä on laaja harkintamarginaali sen suhteen, miten opetuksen ja koulutuksen alalla otetaan huomioon vanhempien oikeus varmistaa lapsilleen heidän vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus. Tuomioistuin on antanut erityistä painoarvoa valtion kulttuurisille ja historiallisille erityispiirteille, mihin myös perustuslakivaliokunta linjanvedoissaan viittaa.

Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu näyttäisi tukeutuvan pikemminkin perusopetusasetuksen sanamuotoihin kuin siihen, mitä perustuslakivaliokunta on aiheesta lausunut. Tämä on varsin ongelmallista etenkin, kun perustuslakivaliokunta on linjannut aiheesta varsin painokkain sanakääntein. Edellisenkin aihetta koskevan linjanvetonsa perustuslakivaliokunta teki pitkälti juuri siksi, että laillisuusvalvojan kanta oli etääntynyt valiokunnan omasta näkemyksestä. Nyt on käsillä varsin samankaltainen tilanne.

Kysymys ei kuitenkaan ole luonteeltaan ainoastaan juridinen. Itse asiassa koko kysymyksenasettelun ytimessä on se, kuinka paljon arvostamme omaa kulttuurista perintöämme ja sen muotoja. Sivistynyt ihminen puoltaa yhtä hyvin aineellista kuin aineetontakin kulttuuriperintöä. Kummankin kohdalla kerran menetettyä on vaikea saada uudelleen takaisin.