Kiitollisuutta ja häkeltyneisyyttä
Tänään pidettiin uuden eduskunnan ensimmäinen täysistunto, joka oli samalla minun ensimmäiseni kansanedustajana. Eduskunnan varsinainen suuri sali on remontissa, ja niinpä kokoonnumme seuraavat kaksi vuotta Sibelius-Akatemian tiloissa. Henkilökohtaisesti pidän tätä aika hauskana sattumana – tilapäisenä istuntosalina nimittäin toimii sama sali, jonka lehteriltä tapasin 15 vuotta sitten käydä seuraamassa Leif Segerstamin ja Atso Almilan pitämiä oppitunteja kapellimestarioppilailleen. Ympyrä sulkeutuu siis omalaatuisella tavalla. Silloin 15 vuotta sitten pidin ammattimuusikon uraa politiikkaa kiehtovampana, vaikka toki politiikkakin jo tuolloin kovasti kiinnosti. Tarkkaillessani opetustunteja konserttisalin parvelta haaveilin pääseväni joskus itse alas salin puolelle kapellimestarioppilaaksi. No nyt sitten lopulta pääsin sinne – mutta en kapuoppilaan, vaan aloittelevan kansanedustajan ominaisuudessa.
Kuluneet yhdeksän päivää vaalien jälkeen ovat olleet minulle mitä ristiriitaisimpien tunteiden aikaa. Vaalin tulos ja valituksi tuleminen ovat pakottaneet miettimään sekä mennyttä että tulevaa hyvin uudenlaisessa valossa. Kansanedustajuus on vaativa ja merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä, johon on suuri kunnia tulla valituksi. Se on ollut tavoitteeni varmasti jo yli kymmenen vuoden ajan, ja on hämmentävä tunne kokea sen nyt myös toteutuvan.
Samalla olen kiusallisen tietoinen siitä, että olen tämän tavoitteen saavuttamisessa ollut täydellisen riippuvainen toisten ihmisten avusta ja tuesta. Lisäksi tiedostan, että tuskin koskaan saan riittävästi tilaisuuksia, joissa pystyisin tätä kiitollisuudenvelkaani lähimainkaan tyydyttävällä tavalla lyhentämään.
Ennen vaaleja en ollut ollenkaan varma, saisinko motivoitua riittävästi väkeä mukaan katukampanjaan, jonka kokemuksesta tiedän olevan sekä fyysisesti että henkisesti hyvin kuormittavaa. En ollut edes varma, löytäisinkö kyllin hyvää ja sitoutunutta vaalipäällikköä. Mutta sitten kävikin niin, että sain mukaan oikean unelmien huippuvaalipäällikön, joka yhdessä uskomattoman innostuneiden ja ahkerien kampanja-aktiivien kanssa onnistui toteuttamaan paremman katukampanjan kuin mitä minulla on koskaan ollut. Olin aivan mykistynyt kaikesta tästä.
En ollut kovin optimistinen myöskään vaalirahoituksen suhteen, mutta kampanjakeräys onnistuikin paljon paremmin kuin mitä osasin odottaa. Valtavan iso merkitys oli silläkin, että niin moni ihminen omassa lähipiirissään ja naapurustossaan toimi valintani puolesta. Aivan keskeinen rooli oli myös onnistuneella visuaalisella suunnittelulla ja tekemillämme strategisilla valinnoilla. Ja viime kädessä kiitos kampanjan onnellisesta lopputuloksesta kuuluu niille 4 524 äänestäjälle, jotka lopulta antoivat tukensa vaaliuurnilla.
Olen saanut osakseni häkellyttävän paljon hyvää. Toivon suuresti, että osaan ja ymmärrän pysyä nöyränä ja kiitollisena sen edessä. Ja kun on saanut paljon, pitää ymmärtää myös antaa paljon. Kansanedustajan tehtävässä se onnistunee parhaiten siten, että osoittaa olevansa annetun luottamuksen arvoinen. Siihen pyrin, ja siksi haluan tehdä työni parhaan taitoni ja osaamiseni mukaan. Sen olen velkaa kaikille niille, jotka ovat tavalla tai toisella myötävaikuttaneet valituksi tulemiseeni.
Se, että näissä vaaleissa tuli menestystä, on ollut myös pitkäjänteisen ja systemaattisen työn tulosta. Politiikka on maratonlaji, jossa harvoin syntyy onnistumisia sormia napsauttamalla. Minulle nämä olivat neljännet vaalini. Kunnallisvaaleissa 2008 sain 660 ääntä (34. sija kokoomuksen listalla, varalle), vuoden 2011 eduskuntavaaleissa 4 207 ääntä (11. sija kokoomuksen listalla, ei valittu), vuoden 2012 kunnallisvaaleissa 2 241 ääntä (6. sija kokoomuksen listalla, valittu) ja nyt vuoden 2015 eduskuntavaaleissa 4 524 ääntä (5. sija kokoomuksen listalla, valittu). Tämä kannustukseksi etenkin kaikille niille ehdokkaille, jotka eivät olleet tyytyväisiä tämänkertaiseen tulokseensa – pitkäjänteinen työ kannattaa, eikä vaikeuksien kannata antaa lannistaa.
Kuluneiden päivien aikana muutamat kohtaamiset ovat kuitenkin nostaneet mieleeni myös erään huolen, jonka johdosta kaiken jo saamanikin jälkeen vielä yksi pyyntö. Toivon, että te ystävät ja tutut suhtautuisitte minuun ihan samoin kuin ennenkin. Niin hienona tehtävänä kuin kansanedustajuutta pidänkin, se ei tee minusta yhtään sen hienompaa tai erikoisempaa ihmistä. Antakaa siis minun olla sama ihminen kuin tähänkin asti. Politiikassa onnistuvat lopulta parhaiten ne, jotka onnistuvat pitämään jalat tukevimmin maan kamaralla. Olen syvästi kiitollinen, jos voitte auttaa minua siinä – vaalien välilläkin.