Ostettu vaalitulos
torstai 24. syyskuu 2009
Kommentit
8Sosialidemokraattien puheenjohtajan Jutta Urpilaisen mukaan sittemmin konkurssiin menneen Nova Groupin antama rahallinen vaalituki suurille oikeistopuolueille vaikutti viime eduskuntavaalien tulokseen. Urpilaisen mukaan Novan antama vaalituki oli “niin mittavaa”, että se osaltaan vaikutti porvarihallituksen muodostamiseen.
Annetun vaalituen vaikutusta äänestystulokseen on tietenkin vaikea verifioida, mutta oletetaan Urpilaisen mieliksi, että rahallisella vaalituella on merkitystä vaalien tulokseen. Lienee kuitenkin selvää, että tällöin kaikella rahoituksella on yhtäläisesti vaikutusta vaalitulokseen, eikä vaalitulokseen vaikuta yhden lahjoittajan antama tuki enemmän kuin toisen.
Suoritetaanpa siis muutamia laskelmia, jotta saisimme selville, kuinka mittavaa ja merkityksellistä entisen Nova Groupin antama tuki kokoomuksen kannalta todella oli.
Useita oikeistopuolueiden eduskuntavaaliehdokkaita rahoittanut Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistys sai Nova Groupin toimitusjohtajalta Tapani Yli-Saunamäeltä 145 000 euroa. Summa on 36% kaikista KMS:n lahjoituksista. KMS tuki kaikkiaan kolmeatoista kokoomuslaista ehdokasta (+ Merikukka Forsiusta, joka myöhemmin loikkasi kokoomukseen mutta joka vaalien aikaan oli vielä vihreiden listoilla). Nämä ehdokkaat ja heidän saamiensa lahjoitusten suuruudet olivat seuraavat:
Juha Hakola 5 000 €
Jyri Häkämies 10 000 €
Ilkka Kanerva 10 000 €
Jyrki Katainen 10 000 €
Sampsa Kataja 5 000 €
Jari Koskinen 5 000 €
Suvi Linden 5 000 €
Sauli Niinistö 10 000 €
Pekka Ravi 10 000 €
Paula Risikko 5 000 €
Petri Salo 10 000 €
Marja Tiura 20 000 €
Henna Virkkunen 5 000 €
KMS tuki siis kokoomuslaisia ehdokkaita kaikkiaan 105 000 eurolla. Tästä Novan laskennallinen osuus on 0,36 × 105 000e = 37 800e.
KMS:n tukemien kokoomuslaisten ehdokkaiden vaalibudjetit olivat kokonaisuudessaan seuraavan suuruiset:
Juha Hakola 49 146 €
Jyri Häkämies 46 645,30 €
Ilkka Kanerva 72 123 €
Jyrki Katainen 41 000 €
Sampsa Kataja 72 200 €
Jari Koskinen 26 674,15 €
Suvi Linden 52 997,90 €
Sauli Niinistö 117 287 €
Pekka Ravi 46 950 €
Paula Risikko 41 752,94 €
Petri Salo 63 216 €
Marja Tiura 50 056 €
Henna Virkkunen 36 200 €
KMS:n tukemien kokoomuslaisten ehdokkaiden vaalikampanjoiden kokonaiskulut olivat siis yhteensä 716 248,24 euroa. Novan osuus tästä rahoituksesta oli 37 800e / 716 248,24e = 0,0528 (n.) = 5,28%. Novan tukemien kokoomusehdokkaiden vaalibudjeteista Novan rahoituksen osuus oli siis keskimäärin 5,28 prosenttia. Onko tämä tuki todella niin mittavaa, että voidaan puhua “ostetusta vaalituloksesta”, kuten monet kommentaattorit ovat tehneet?
Jatketaanpa kuitenkin laskelmien tekemistä, jotta voisimme numeeristen faktojen perusteella arvioida Urpilaisen väitettä siitä, että Nova Groupin vaalituki olisi vaikuttanut vaalitulokseen ja jopa hallituspohjaan. Tällöin ei voida kuitenkaan pitäytyä pelkästään niissä laskelmissa, jotka koskevat Nova-tuen suuruutta sitä saaneiden ehdokkaiden vaalibudjeteissa, vaan on otettava huomioon puolueiden ja ehdokkaiden käymien kampanjoiden mittakaava kokonaisuudessaan.
Kokoomuksen vaalibudjetti puolueena eduskuntavaaleissa 2007 oli n. 900 000 euroa. Läpipäässeiden kokoomusedustajien vaalibudjetit olivat keskimäärin 49 278 €/edustaja. Oletetaan, että kokoomuslaisen eduskuntavaaliehdokkaan keskimääräinen vaalibudjetti oli 25 000 euroa. Tätä ei voida tarkasti tietää, sillä valitsematta jääneet ehdokkaat eivät ole tehneet vaalirahoitusilmoituksia, mutta todennäköisesti tämä arvio keskimääräisistä kampanjakuluista on pikemminkin alimitoitettu kuin liioiteltu.
Mikäli voimme pitää keskimääräistä 25 000 euron kampanjabudjettia eduskuntavaaleissa uskottavana kokoomuslaisten ehdokkaiden keskuudessa, tällöin kokoomuksen 199 kansanedustajaehdokasta olisi käyttänyt omiin vaalikampanjoihinsa rahaa yhteensä 199 × 25 000 euroa eli 4 975 000 euroa. Kun laskee tähän puolueen vaalibudjetin 900 000 euroa, saadaan kokoomuksen eduskuntavaalikampanjan kokonaissumman arvioksi 4 975 000 € + 900 000 € = 5 875 000 €.
Kokoomuksen eduskuntavaalikampanjasta Nova-rahoituksen osuus on näin ollen arviolta 37 800 € / 5 875 000 € = 0,00643 (n.) eli 6,43 promillea. Lienee selvää, ettei 6,43 promillen suuruinen osuus kampanjan kokonaiskuluista ole millään merkitsevällä tavalla voinut vaikuttaa sen enempää vaalitulokseen kuin hallituspohjaankaan.
Politiikkahan on tunnetusti sitä miltä näyttää, ja tällä hetkellä se näyttää ulospäin kovin huonolta. Toivoisin kuitenkin kovasti, että edes joskus vastuullisessa asemassa olevat ihmiset – niin poliitikot kuin tiedotusvälineidenkin edustajat – vaivautuisivat ottamaan selvää myös faktoista. Usein se toki vaatisi vähän enemmän vaivannäköä kuin pelkästään iltapäivälehtien lööppien lukemista, ja toisinaan vähän laskupäätäkin. Mutta vaivannäkö kyllä kannattaisi.
Hannu Heikkinen sanoo:
24 syyskuu 2009, 17:03
Mjoo. Ja ay-liikehän ei ole koskaan ostanut vaalituloksia?
Anton Nikolenko sanoo:
24 syyskuu 2009, 17:27
Ekonomisti Steven D. Levitt teki aika hyvän tutkimuksen aiheesta. Jos halutaan tietää kuinka paljon kampanjabudjetin kasvu vaikuttaa vaalien lopputulokseen, niin ainoa luonteva keino tutkia sitä ovat henkilövaalit, joissa samat ehdokkaat ovat kahden tai useamman vaalin putkeen vastakkain budjettien muuttuessa. Tälläisiä vaaleja ovat kongressivaalit Yhdysvalloissa joissa useissa piireissä samat demokraattien ja republikaanien edustajat ovat ehdolla vaaleista toiseen.
Jätetään tarkempi data väliin ja annetaan tulokset. Vuoden 1972 jälkeen Yhdysvalloissa käydyissä kongressivaaleissa, joissa peräkkäisissä vaaleissa ehdolla olivat samat henkilöt, ensimmäiset vaalit voittanut pystyi keskimäärin puolittamaan budjettinsa ja menetti tämän takia yhden prosentin äänistään. Vastaavasti ensimmäisistä vaaleista budjetinsa tuplannut hävinnyt ehdokas sai rahoillensa vastinetta prosentin isomman äänivyöryn.
En nyt löytänyt netistä mitään linkkiä tutkimukseen, mutta se mainitaan samaisen ekonomistin Freakonomics.
Antsu sanoo:
24 syyskuu 2009, 20:22
Toimittajat ovat saattaneet sekoittanee kaksi eri asiaa. Kosteassa illanvietossa hesarin politiikantoimituksen aputoimittaja puhalsi loppuillasta 5,4 promillea, ja oli jo melkoisissa kaasuissa – oikein käninssä. Eli kyllä tuo yli 6 promillea tuntuu siitä porukasta aivan uskomattoman kovalta luvulta.
Murtonen sanoo:
24 syyskuu 2009, 21:36
Loistavaa pohdintaa, WIlle!
gebblah sanoo:
25 syyskuu 2009, 15:34
Oletko sitä mieltä, että jos on vain vähän korruptoitunut, korruptoituneisuudella ei ole väliä? Samaa logiikkaa olisi se, että kokoomus saa näpistellä kaupasta halpoja tavaroita, koska halpojen tavaroiden rahallinen arvo on kovin pieni, kun otetaan huomioon kokoomuksen koko omaisuuden arvo.
Nyt puhutaan moraalisesta ongelmasta ja silloin ei ole kyseessä rahasummien suuruus vaan se, että hämärien rahasummien vastaanotto summan suuruudesta riippumatta on väärin. Lisäksi tähän liittyy myös vahvasti ajatus siitä, että jos poliitikko on valmis ottamaan vastaan pieneksi kokemiaan summia hämärää rahaa, mitä kaikkea hän onkaan valmis tekemään isommista rahoista.
Kokoomuksen koko tulopuolta ei ole julkistettu. Nova -rahat ovat tosiaan vain pisara meressä, mutta vain se pisara, josta on jääty kiinni. Olisi erittäin naiivia uskoa, että kaikki muu raha on puhdasta ja laillista ja moraalista, kun tätä pientä rahasummaakin piti niin kauheasti peitellä. Lisäksi on merkillistä, että jos tämä Nova-raha tosiaan oli niin merkityksetöntä, miksi kokoomuksen johtavien poliitikkojen piti valehdella siitä? Minkälainen moraali on sellaisella poliitikolla, joka valehtelee jo silloin, kun hän joutuu tiukoille pienissä asioissa? Voimmeko olettaa, että hän puhuu totta, jos hän joutuu tiukoille isoissa asioissa?
gebblah sanoo:
25 syyskuu 2009, 15:41
Ennenkuin kukaan keksii huutaa minulle sak:ta ja ay-liikettä ja muuta asiaan kuuluvaa, tahdon vielä sanoa, että olen tehnyt vaalityötä elämäni aikana kolmen puolueen hyväksi (USA:n republikaanit, Israelin Likud ja Suomen RKP) ja kaikilla näillä puolueilla on ollut ja on edelleen omat korruptoituneisuusongelmat. En siis ole vasemmistolainen enkä naiivi.
Se, mikä tässä rahoitusskandaalissa on hienoa teidän kokoomuslaisten kannalta on tietenkin se, että teidän puoluejohtonne on kuitenkin Matti Vanhasta kyvykkäämpää ja Matti Vanhasen vimmaisen ja visvaisen vallanhalun tuntien hän ei pääministerinpaikaltaan eroa ja hänen on nyt pakko totella kaikkea, mitä kokoomus haluaa. Kokoomuksella on nyt siis oma pääministeri, tosin marionetti, mutta kuuliainen kuitenkin.
Wille Rydman sanoo:
29 syyskuu 2009, 13:57
Gebblah,
ensinnäkin, tämän kirjoituksen tarkoitus oli arvioida Jutta Urpilaisen väitettä siitä, että Nova Groupin antama vaalituki olisi vaikuttanut vaalitulokseen. Mielestäni osoitin kohtuullisen selvästi, ettei tällä vaalituella ole voinut olla merkitsevää vaikutusta vaalien tulokseen.
Mitä tulee väitteisiisi korruptiosta, olisin niiden suhteen varovainen. Ei ole laitonta eikä edes moraalisesti arveluttavaa antaa vaalirahoitusta. Todennäköisesti lahjoittajat tukevat niitä ehdokkaita, jotka jo valmiiksi ovat lähellä lahjoittajan poliittisia näkemyksiä. Aatteellisessa tuessa ei ole mitään vikaa, ei myöskään rahallisessa sellaisessa. Korruptiosta voitaisiin puhua, mikäli lahjoituksilla voitaisiin osoittaa ostetun poliittisia päätöksiä. Tämän osoittaminen on kuitenkin jo vaikeampaa.
Nova Groupin konkurssipesän selvittelyssä on tullut erinäisiä epäselvyyksiä esiin, mutta tämäkin on ensisijaisesti Nova Groupin itsensä eikä sen rahoittamien tahojen ongelma. Lienee kuitenkin ihan paikallaan, että nämä rahat palautetaan. Novan tuen merkitystä ei kuitenkaan tule liioitella suuremmaksi kuin mitä se todella on.
Kokonaan toinen asia on, mikäli yleishyödyllisten säätiöiden varoja on ohjattu poliitikkojen tukemiseen, ja vieläpä sellaisten poliitikkojen, jotka itse ovat olleet päättämässä noiden varojen käytöstä. Nämä ovat mielestäni vakavimmat ja varteenotettavimmat syytökset koko vaalirahajupakassa, eivät niinkään yksittäisen konkurssipesän rahat.
kis kis sanoo:
19 lokakuu 2009, 20:04
entä jos nuorisokokoomuslainen maksaa ystävilleen liittymismaksut, jos he suostuvat äänestämään häntä puheenjohtajuusvaalissa?