Monikulttuurisuus ja länsimainen oikeusjärjestys
sunnuntai 06. syyskuu 2009
Kommentit
6Yllättävänkin vähälle huomiolle jäi, kun Suomen Islamilaisen Yhdyskunnan imaami Khodr Chehab muutama viikko takaperin väläytti ajatusta Sharia-lain aseman virallistamisesta Suomessa. Imaami perusteli ajatustaan sillä, että Sharian virallinen asema lisäisi Suomen monikulttuurisuutta.
Sharia-laki on islamilaisen uskonnon mukaan Allahin ihmisille antama muuttumaton laki. Se säätelee yksilön ja yhteiskunnan suhdetta, miehen ja naisen asemaa, oikeaa toimintaa erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa ja likipitäen kaikkea, mitä ihmisen päivittäiseen elämään kuuluu.
Länsimaisen oikeusjärjestyksen sisäistänyttä ihmistä Sharia-laki harvoin viehättää. Sharia antaa miehille ja naisille erilaiset oikeudet ja velvollisuudet. Lain edessä sukupuolet eivät ole yhdenvertaiset. Aviorikoksesta voi Sharia-lain nojalla saada kivitystuomion. Tietyistä rikoksista tuomitaan myös raipaniskuihin. Sharia-laki sallii niin ikään avioliitot alaikäisten, jopa 12- tai 13-vuotiaiden lasten kanssa.
Mutta vaikka luulisi länsimaisen ihmisen automaattisesti kavahtavan Sharia-oikeutta, on Sharia silti tehnyt hidasta tuloaan Eurooppaan jo pidemmän aikaa. Eräänlainen kulminaatiopiste saavutettiin, kun Sharia-laille myönnettiin viime vuonna Iso-Britanniassa virallinen asema osana oikeusjärjestystä. Tämän jälkeen vaatimukset Sharia-lain aseman virallistamisesta myös muualla Euroopassa ovat yleistyneet ja voimistuneet.
Länsimaista oikeusjärjestystä ei Sharia sentään vielä ole Britanniassakaan syrjäyttänyt, vaan Sharia-tuomioistuimilla on ainoastaan oikeus sovitella asianomistajariitoja. Silti brittiläisten Sharia-tuomioistuinten ratkaisut ovat sitovia, mikäli jutun kaikki osapuolet ovat tunnustaneet niiden toimivallan etukäteen.
Tässä kohtaa tullaan myös siihen, millä Suomen Islamilaisen Yhdyskunnan imaami Khodr Chehab perusteli Sharia-lain soveltamisen mielekkyyttä Iso-Britanniassa ja mahdollisesti myös Suomessa – monikulttuurisuudella. Monikulttuurisuudella tunnutaan nykyään voitavan perustella lähes mitä tahansa, mistä tässä käsitteessä siis oikeastaan on kyse?
Näyttää siltä, että monikulttuurisuuden nimissä ollaan huomaamattomasti purkamassa länsimaisen kulttuurin ja yhteiskuntajärjestyksen kantavimpiakin peruspilareita. Yksi näistä on yhdenvertaisuus lain edessä. Tätä yhtä länsimaisen kulttuurin vahvimmista kivijaloista ei ole ollut helppoa saavuttaa tai varsinkaan ylläpitää, mutta vuosisatojen valistuksen ja työn jälkeen olemme päässeet tilanteeseen, jossa lait koskevat yhtäläisesti kaikkia. Nyt osassa Eurooppaa tästä kulttuurimme kivijalasta ollaan luopumassa vapaaehtoisesti sellaisten järjestelmien hyväksi, joissa eri väestönosiin pätevät eri säännöt ja eri lait.
Jos monikulttuurisuus on sitä, että yhteisten ja yhtäläisten pelisääntöjen ja lakien puitteissa kukin on vapaa valitsemaan oman tapansa olla ja elää, silloin monikulttuurisuudessa ei ole mitään vikaa. Mutta tästä monikulttuurisuudessa ei taidakaan olla kyse. Tämähän on itse asiassa se tila, jossa läntiset demokraattiset yhteiskunnat ovat eläneet jo pitkän aikaa.
Monikulttuurisuudella tunnutaan tarkoittavan jotain muuta. Sitä käytetään käsitteenä sellaisissa yhteyksissä, joissa halutaan perustella erilaisten etnis-kulttuuristen ryhmien oikeutta elää omien lakiensa ja pelisääntöjensä mukaan piittaamatta yleisistä laeista ja säännöistä. Sitä käyttävät sellaiset poliittiset liikkeet ja ajattelijat, jotka itse asiassa haluavat muuttaa länsimaiset yhteiskunnat tilkkutäkkiyhteiskunniksi, joissa mitään yhteistä ja yhteisesti sovittua normistoa ei olekaan. Yhteiskunniksi, joissa etnis-kulttuuriset ryhmittymät elävät toistensa seassa noudattaen kukin omia sääntöjään ja lakejaan.
Sanon sen aivan suoraan: mikäli monikulttuurisuudella tarkoitetaan tällaista yhteiskuntajärjestystä – tai itse asiassa kaiken yhteiskunnalliseksi järjestykseksi kuvattavan katoamista – en kannata sitä. Päinvastoin, vastustan sitä jyrkästi.
Kun pohdimme tulevaisuuden maahanmuuttopolitiikkaa, meidän tulee ensimmäiseksi ratkaista kysymys siitä, millaista yhteiskunnallista kehitystä haluamme maahanmuuttopolitiikkamme edistävän ja palvelevan. Samassa yhteydessä tulee käsitellä myös sitä, miten muuttajat valikoidaan ja miten heidät sopeutetaan yhteiskuntaan – vai sopeutetaanko.
Itse olen sitä mieltä, että ainoastaan sellainen maahanmuuttopolitiikka on onnistunutta, jossa muuttajat sopeutetaan osaksi ympäröivää yhteiskuntaa. Suomessa on tästä onnistuneita esimerkkejä 1800-luvulta – tuolloin Suomeen muuttaneet juutalaiset ja tataarit omaksuivat täydellisesti suomalaisen yhteiskuntajärjestyksen ja lainsäädännön, vaikka säilyttivätkin tietyt uskontonsa ja kulttuurinsa ominaispiirteet.
Jos haluamme muuttajien sopeutuvan yhteiskuntaan ja tulevan osaksi sitä, on meidän kuitenkin päättäväisesti torjuttava visiot “monikulttuurisuudesta”. Monikulttuurisuus tai “monikulttuuristuminen” eivät ole automaatioita, vaan niitä molempia ruokitaan tai torjutaan poliittisilla päätöksillä. Toivottavasti meillä on rohkeutta sanoa, etteivät vaatimukset monikulttuurisuudesta saa kävellä ohi sellaisten läntisten perusarvojen kuin yhdenvertaisuuden lain edessä.
Kommentit
Hannu Heikkinen sanoo:
6 syyskuu 2009, 19:37
Suomi ei ole ollut maahanmuuttolaboratorio, ja hyvä niin. Tutkailemalla esimerkiksi Göteborgin ja Hollannin tapahtumia, voidaan perustellusti sanoa, että asiassa on hyvä pysyä jatkossakin varovaisena, maltillisena.
Monikulttuurisuus ja -arvoisuus ovat hyvästä, mutta se ei saa tarkoittaa perustuslaillisten oikeuksien polkemista, kuten Rydman toteaakin.
Juuri näin sanoo:
6 syyskuu 2009, 20:02
Hyvä kirjoitus. Nostan hattua kaikille, jotka nykyisessä mielipideilmastossa uskaltavat asettaa monikulttuurisuushypen kyseenalaiseksi.
Henri Heikkinen sanoo:
6 syyskuu 2009, 20:05
Erinomaista päättelyä jälleen kerran. Näihin asioihin pitäisi kyetä suhtautumaan rationaalisesti ilman että monikulttuurisuus tai vastaavasti suomalaisten homogeenisyys olisivat tunnetasolla päätöksiin vaikuttavia itseisarvoja.
Antti V sanoo:
6 syyskuu 2009, 20:51
Tämä jos mikä on kovaan ytimeen menevää arvokeskustelua. Kokoomuksen periaateohjelmassa monikulttuurisuus ja moniarvoisuus ovat molemmat esillä nimeltä mainittuina. Ei ole ihan itsestään selvää, etteivät ne olisi ainakin joiltakin osin toisensa poissulkevia. Yhteiskunta voi olla samanaikaisesti moniarvoinen ja monikulttuurinen, mutta vain, jos ristiriitojen sääntely tapahtuu sellaisten sääntöjen mukaisesti, jotka ovat jokaisen yksilön kohdalla samat. Willen kirjoituksessa tämä on hienosti artikuloitu.
Länsimainen liberaali demokratia on olemuksellisesti moniarvoinen yhteiskunta ja se on voinut kehittyä sellaiseksi nimenomaan yksilökohtaisen yhdenvertaisuuden vallitessa. Tämä on mielestäni Kokoomuksen periaateohjelmassa otettu hyvin huomioon monikulttuurisuutta käsittelevässä kohdassa, joka edellyttää suvaitsevaisuutta kaikilta osapuolilta. Suvaitsevaisuus puolestaan on periaateohjelman mukaan “ennen kaikkea sitä, että tunnustamme toisten ihmisten yleismaailmalliset ihmisoikeudet ja perusvapaudet. Suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä.” Näin ollen esimerkiksi oikeus olla joutumatta väkivallan tai fyysisen pakottamisen kohteeksi koskee samalla tavalla jokaista yksilöä riippumatta esimerkiksi uskontokunnasta tai etnisestä taustasta. Tähän periaatteeseen pitäisi ehdollistaa jokainen, joka tulee Suomeen aikomuksenaan asettua tänne pysyvästi.
Kokoomuksen ihmisoikeuskäsitys periaateohjelman mukaan on universaali. Kulttuurirelativismille siinä ei ole minkäänlaista sijaa, mitä tulee jokaisen yksilön luovuttamattomiin perusvapauksiin sekä tasa-arvoisiin ja yhdenvertaisiin kansalaisoikeuksiin. Ei vain kerta kaikkiaan tule kysymykseen, että etninen tausta, kulttuuri tai uskonto määräisi, millä tavalla lasta tai naista kohdellaan lähiyhteisössään. Tässä se kiteytyy: “Haluamme kehittää Suomea vapaana eurooppalaisena demokratiana, jossa toteutuvat ihmisoikeudet ja oikeusvaltion periaatteet. Julkisen hallinnon tulee olla luotettavaa, avointa, tasa-arvoista ja lahjomatonta.” Eurooppalainen demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltion periaatteet ovat voimassa vain niin kauan, kuin ne kohtaavat jokaisen yksilön samalla tavalla.
Antti Kökkö sanoo:
6 syyskuu 2009, 21:26
Veikkaanpa että loppujen lopuksi harva monikulttuurisuuden nimiin uljaasti vannovakaan sharia -lakia kannattaa. He eivät vain sellaisen tulemisen vaaraa.
Kyse on ennen muuta siitä onko islam automaattisesti uhka periaattelisille ihmisoikeuksille? Joidenkin mielestä enemmän, joidenkin mielestä vähemmän. Tätä tulisi punnita nyt tarkasti.
Inga Paavola sanoo:
7 syyskuu 2009, 00:14
Sen lisäksi, että ajatus Sharia-lain virallisesta oikeudellisesta asemasta Suomessa on melko puistattava, on se onneksi myös aikalailla mahdoton. Lähtisin samankaltaiselta pohjalta liikkeelle kuin Antti V:kin: kulttuurirelativismilla ei ole sijaa ainakaan Suomen oikeusjärjestyksessä.
Periaatteessa Sharia-lakia on jo nykyisellään mahdollisuus soveltaa Suomessa Willenkin kuvaamissa välitystuomioistuinmenettelyissä sillä normaalilla edellytyksellä, että osapuolet ovat tällaisesta sopineet.
Kuitenkin Sharia-lain useat ruumiillista koskemattomuutta loukkaavat kohdat ovat jo itsessään ordre public -periaatteen vastaisia eli ristiriidassa Suomen perustavanlaatuisten oikeuksien (jotka eivät ole muutettavissa) kanssa.
Ordre public -periaatteen painoarvosta kertoo se, että ei edes molempien osapuolten suostumuksella voida koskaan vahvistaa välitystuomioistuinmenettelynkään tuomiota, joka on oikeusjärjestyksemme perusteiden vastainen. Mikä on tai olisi Sharia-lakiin perustuvien täytäntoonpanokelvottomien tuomioiden funktio?
Vaihtoehtoinen teoria kahden erillisen oikeusjärjestelmän soveltamisesta rinnakkain vasta absurdi onkin. Tuomioistuinmenettelyn kantavien periaatteiden joukosta voitaisiin pyyhkiä pois mm. tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden vaatimukset tuomioistuimen edessä sekä jura novit curia -sääntö, jonka mukaan tuomioistuimen on tunnettava sovellettava laki, oikeusvarmuudesta tai lainkäytön ennustettavuudesta puhumattakaan.
Monikulttuurisuuden ja länsimaisen oikeusjärjestelmän kunnioittamisen välillä ei tarvitse olla minkäänlaista ristiriitaa. Monikulttuurisuus-länsimainen oikeusjärjestelmä- asetelmassa painotusten on kuitenkin oltava siten, että Suomen oikeusjärjestelmä sen soveltamisalueella ei voi loukata monikulttuurisuutta, mutta liika monikulttuurisuus puolestaan voi loukata Suomen oikeusjärjestelmää.